Tätä kotomaamme kotiruokaa on tullut tehtyä muutamankymmenen vuotta. Taitaa olla maksalaatikko, jota en koskaan ole tehnyt. En oikeastaan välitäkään, koska koira on kuitenkin ainut, jolle sitä voi antaa. Viime syksynä tein muikkukukkoa ensimmäistä kertaa, leivinuunissa. Jotain ilmeisesti meni pieleen, kun kukaan ei sitä maistanut. Ei edes koira :)
Tänään teen ns. Marokkolaista kotiruokaa. Kanaa, couscous-salaattia sekä paistettua Hallounijuustoa. Ainut tuttu ruoka-aine on oliiviöljy sekä broileri. Elikkä, kyllä siitä jotain tulee :) Rouvani on siinä mielessä maailman ihanin ihminen. Syö ihan kaikkea, mitä laitan. Ei nurise, eikä narise ruoasta. Syö sen rohkeasti kuin mies :) Eilen kyllä ihmetteli vihreää muusia ja poika meinas tippua tuolilta, kun sille sitä näytin.
Tämän päivän ruoasta on valmiina se kuskusi-salaatti, vihreällä sekä paahdetulla paprikalla ryyditettynä. Maistoin sitä kuskusia ihan naturel, eikä oikein uponnut. Lisäsin siihen hieman sitruunan kuorta raastettuna, sekä mustapippuria ja chilisuolaa. Sen jälkeen maistui jo jonkin verran jollekin.
Kohta jatketaan. Ehkä murullekin kelpaa, jos taas kattaa pöydän kynttilöineen valmiiksi. Ja muistaa, että tänään saunotaan. Elikkä, pitänee taas puita sahata ja pilkkoa. Ruoka kuitenkin, nykyään, on se mikä menee kaiken edelle. Siis, sitä ruokaa ensin :)
Tässä linkki reseptiin. Kokeilkaa ihmeessä, on meinaan herkullinen ruoka. Marokkolainen broilerin filee
Kun tekee ensimmäistä kertaa jotain ruokaa, niin jotenkin siihen saa tuhlattua melkein koko päivän. Lopputulos oli kyllä sen verran herkullinen, että kannatti :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti